
Onnea Suomi!
Hyvää itsenäisyyspäivää 107 vuotta täyttävälle Suomelle! Se on hieno rajapyykki tälle pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, joka on lähes jokaisella mittarilla yksi maailman parhaista maista elää. Suomalaiset ovatkin olleet viimeiset 7 vuotta peräkkäin maailman onnellisin kansa.
Nyt onkin hyvä aika tehdä isänmaallisuuden kunnianpalautus. Minä nimittäin rakastan isänmaatani Suomea, joka on pitänyt minusta ja läheisistäni huolta. Suomea, jossa olen saanut erinomaisen koulutuksen. Suomea, jossa koululaisten on turvallista kulkea itse kouluun. Suomea, jossa lapseni saavat maailmanluokan varhaiskasvatusta. Suomea, jossa ketään ei jätetä yksin. Suomea, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia. Tämän rakastaminen, ylistäminen ja puolustaminen on isänmaallista.
Perustuslaissa määritellään, että ensimmäinen perusoikeus Suomessa on, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Se tarkoittaa sitä, että Suomessa ketään ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Aina tämä ei toteudu, mutta siihen tulee pyrkiä ja toimintaa parantaa. Sitä on isänmaallisuus. Isänmaan rakkautta.
Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja Suomessa asuville.
Muita kirjoituksia
Jokaisella on oikeus olla ylpeä olemassaolostaan
Pride. Pelkkä tuon yhden sanan lukeminen aiheuttaa suurimmassa osassa sen näkevistä reaktion. Osaa se ärsyttää. Osassa se herättää suurta vihaa. Osassa se herättää turhautumista tai välinpitämättömyyttä. Siinä on kuitenkin kyse ylpeydestä. Lue lisää »
Valtuustoaloite: vuosittainen Pride-liputus Kirkkonummelle
Kirkkonummen kunnan strategian mukaan kunta edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Pelkkä puhe ei riitä, vaan myös tekoja tarvitaan, ja Pride-liputus on edullinen ja helppo teko. Lue lisää »
Kylmä riihi Kirkkonummelle
Hallituksen puoliväliriihestä tuli kylmä suihku vastavalituille kuntapäättäjille. Leikkaukset valtionosuuksiin ja yhteisöveroon kaventavat kunnanvaltuutettujen liikkumatilaa ja lisäävät painetta kuntaveron nostoon. Lue lisää »
Koulutus on kunnan tärkein tehtävä
Kuntavaalien tärkein aihe on koulutus. Koulutukseen tehtävät panostukset ovat niitä investointeja, jotka näkyvät pitkälle tulevaisuuteen, eikä sieltä ole pikavoittoja saatavissa. Lue lisää »