

Minusta
29-vuotias isä, ohjelmistokehittäjä ja diplomi-insinööri Kirkkonummelta. Tasa-arvoa tavoitteleva liberaali, jonka mielestä ketään ei jätetä.
Luottamustoimet
Ensimmäinen luottamustoimeni oli, kun minut valittiin edustamaan Masalan lukiota Kirkkonummen kunnan nuorisovaltuustoon vuonna 2010. Nuorisovaltuustossa toimin sen hallituksen puheenjohtajana. Kunnan antaman budjetin päätimme valtuustossa käyttää Kirkkonummella yhä käytössä olevaan graffitiseinään. Byrokratiaan ja paikan valintaan meni lähes koko vuosi, vaikka pohjatöitä oli jo edellisten nuorisovaltuustojen toimesta tehty. Lopulta kuitenkin löydettiin graffitiseinälle paikka Varuboden Areenan vierestä, joka kelpasi sekä kunnalle että asukkaille.

Yliopistossa toimin kolme vuotta vasta perustetun amerikkalaisen jalkapallojoukkueen Aalto Predatorsin hallituksessa, joista kaksi jälkimmäistä joukkueen puheenjohtajana. Näiden ensimmäisten vuosien toimme urheiluun sopivan verran urheilujuhlan tuntua, järjestämällä ottelumme Otaniemen perinteikkäässä Otahallissa, live-striimauksineen ja selostuksineen. Viimeisenä aktiivi-vuotenani toimin myös kiltani (Otaniemen teekkarien vastine ainejärjestölle) hallituksessa vastaten ulkomaalaisista opiskelijoistamme.
Sen jälkeen työelämä veikin minut mukanaan, kunnes 2021 päätin asettua kuntavaaleissa Vihreiden ehdokkaaksi. Kirkkonummella tärkeimpänä näin lapsiperheistä ja nuorista huolehtimisen. Vaikka en kunnanvaltuustoon päässytkään, sain varajäsenyyden Suomenkieliseen varhaiskasvatus- ja koulutuslautakuntaan sekä varsinaisen jäsenyyden Perusturvajaokseen.
Työelämä
Aloitin täysipäiväisen työskentelyn jo ennen valmistumistani, ja olenkin nyt työskennellyt jo kuusi vuotta ohjelmistokehittäjänä. Lyhyehkön urani aikana olen myös päässyt näkemään usean erilaisen työympäristön. Olen ollut kahdessa kansainvälisessä konsulttitoimistossa, ja sitä kautta tutustunut myös useampaan isoon suomalaiseen yhtiöön. Olen ollut myös saksalaisessa muotiverkkokaupassa töissä ja nykyään viihdyn Verkkokauppa.comilla.
Työ ohjelmistotaloissa sekä kaupan alan yrityksissä on opettanut sitä, millaista hyvä johtaminen voi olla sekä mitä yritys oikeasti tarvitsee menestyäkseen (voin antaa vihjeen, se kävelee kahdella jalalla), konsultoinnin kautta olen päässyt tutustumaan myös muihin aloihin, kuten teollisuuteen ja operaattoreihin. Kaikissa näistä yrityksistä suunta on ollut selkeästi asiakas- ja työnekijäkeskeisempi, ja haluaisinkin tätä samaa mentaliteettia viedä myös julkishallinnon puolelle.
Vapaa-aika
Suurin osa vapaa-ajastani kuluu lasteni (2018 ja 2022 syntyneiden tyttärien sekä 2020 syntyneen pojan) kanssa, leikkien ja ulkoillen. Lapseni ovatkin minulle tärkeintä, ja haluan tehdä kaikkeni, että omillani ja muidenkin lapsilla on hyvä ja turvallista kasvaa.

Nykyään harrastukseni ovat ajan puutteen takia rajoittuneet pyöräilyyn, sählyyn ja pelaamiseen, mutta aiemmin olen harrastanut kaikkea laidasta laitaan ja erityisesti joukkueurheilu on ollut aina lähellä sydäntäni.