

Puheilla muovaamme todellisuutta
Valtioneuvoston tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa, eli tuttavallisemmin rasismitiedonanto, on tärkeä askel yhteiskuntamme suhtautumisessa rasismiin. Kuten tiedonannossa todetaan, on meillä ongelmia rakenteellisen rasismin ja syrjinnän kanssa, eikä niiden kieltäminen edesauta niiden korjaamista.
Kun rasismia lähdetään nyt torjumaan ja sen vastaisia toimia toteuttamaan, on tärkeää muistaa tarttua rasismin juurisyihin eikä pelkkiin seurauksiin. Mikäli keskitymme vain rikoslain päivittämiseen ja asioiden kieltämiseen, ei rasismi tule juurikaan vähenemään. Toki rasismi ei todennäköisesti ole täysin poistettavissa oleva ongelma, mutta paljon voimme sen suhteen asioita parantaa.
Rasismin torjuminen, eli antirasismi, on siitä hyödyllistä, että se auttaa sekä suomalaisia että ulkomaalaistaustaisia, oli sitten kyse turvapaikanhakijoista tai työn perässä muuttaneista. Sitä mukaa kun rasismi vähenee, vähenee heidän kokemansa toiseus ja syrjäytyminen ja helpottuu meidän kaikkien osalta kotoutumiseen liittyvistä ongelmista puhuminen. Onkin hienoa, että uusi hallitus tarttuu tähän jo viime kaudella aloitettuun työhön! Vaikkakin vasta suuren julkisen paineen jälkeen. Ja kuten talousasiantuntijat osaavat kertoa, me tarvitsemme merkittävästi lisää työperäistä maahanmuuttoa.
Rasismi ja siihen liittyvät puheet voivat myös konkreettisesti vaarantaa turvallisuutemme. Tästä esimerkkinä KRP:n äärioikeistolaiseksi määrittelemä väestönvaihtoteoria on johtanut siihen, että Lahdessa on nyt terrorismi epäily, jossa epäillyt ovat varautuneet aseellisesti väestönvaihdon vastustamiseen.
Seuratkaamme valtioneuvoston esimerkkiä kohti rasismista vapaata Kirkkonummea.
Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 7.9.2023
Muita kirjoituksia
Lähiluontoa pitää vaalia
Jokaista metsää ei tarvitse kaataa. Varsinkaan aktiivisessa käytössä oleva lähiluonto tulee säilyttää ja se on tärkeä osa kuntaamme. Lue lisää »
Terveys kuuluu kaikille
Poistamalla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut, säästämme byrokratiassa. Lisäksi pääsemme hoitamaan ongelmia ennen kuin niistä tulee merkittäviä. Ja tärkeimpänä varmistamme, ettei kukaan jää ilman hoitoa taloudellisista syistä. Lue lisää »
Sote on hyvinvointiyhteiskunnan kulmakivi
Sosiaali- ja terveydenhuolto on kallista. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta jos meillä ei ole hyvin toimivaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, voimmeko enää kutsua maatamme hyvinvointivaltioksi? Lue lisää »