Lauri Lavanti puku päällä vihreässä kravatissa hymyilemässä ja nojaamassa aavistuksen eteenpäin, ei taustaa

Tämä on seitsemäs osa sarjasta "Esseitä maahanmuutosta". Aiemmin sarjasta on ilmestynyt kirjoitukset maahanmuuttokeskustelusta, maahanmuuton määrästä, perhesiteeseen perustuvasta maahanmuutosta, työperäisestä maahanmuutosta, opiskelemaan tulleistaja turvapaikan saaneista.

Kuten aiemmin kirjoitin, turvapaikkajärjestelmä perustuu pitkälti siihen, miten surkeasti Saksasta pakeneviin juutalaisiin suhtauduttiin ennen toista maailmansotaa. Sen takia järjestelmän perusta on, että kenellä tahansa on oikeus pyytää turvapaikkaa. Ja periaatteena on, ettei turvapaikkaa saa evätä, ennen kuin on varmistettu, ettei hakijaa odota kuolema tai muu vakava uhka terveydelle hänen kotimaassaan. Hakemuksia käsitellessä ollaan siis kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. 

Ehdoton palautuskielto tarkoittaa sitä, että ketään ei saa palauttaa kotimaahan, mikäli on mahdollista, että hän sinne päästyään on hengenvaarassa.

Turvapaikkahakemusten käsittely onkin erittäin vaativaa työtä. Kyse on valituskelpoisesta toiminnasta, jossa pitää varmistaa hakijan kertoman tarinan todenmukaisuus erittäin vaihtelevista lähteistä. Hakemusten käsittely ei perustu käsittelijän, tai kenenkään muunkaan, tuntemuksiin tai hakijan ulkoiseen habitukseen. Siksi se on usein myös valitettavan hidasta. Toki asiaa ei auta, että se on toimintaa, josta erityisesti maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat hallitukset leikkaavat. 

Mikäli turvapaikkahakemus hyväksytään, saa hakija oleskeluluvan Suomeen. Mikäli hakemus hylätään, karkoitetaan hakija maasta. Tässä on toki yksi järjestelmän ongelma. Mikäli karkotettavan kotimaa ei halua häntä vastaanottaa, mitä voimme tehdä? Ei ole mitään paikkaa, mihin ei-toivottuja ihmisiä voi vain hylätä. Luulen, että realistinen vastaus tuohon ongelmaan olisi tervetullut kaikissa länsimaissa. 

Tarvetta turvapaikalle ei voi päätellä ihmisen ulkoisesta olemuksesta.

Turvapaikanhakijoiden tukiin liittyy myös paljon erilaisia väitteitä. Tosiasiassa tuki menee niin, että hakija saa kuukaudessa alle 100 euroa, mikäli hän saa ruoan vastaanottokeskuksessa, muussa tapauksessa hän saa korkeintaan 300 euroa kuukaudessa. Jokainen viime vuosina ruokaostoksilla käynyt tietänee, että tuollaisilla rahoilla ei elellä herroiksi. Mikäli hakija saa turvapaikan, hän siirtyy tavanomaisen suomalaisen sosiaaliturvan piiriin, joiden lisäksi hänelle toki tarjotaan kotoutumispalveluita, syystäkin. 

Samoin turvapaikanhakijoiden tarve turvapaikalle kyseenalaistetaan välillä ulkonäön perusteella. On kuitenkin tärkeä muistaa, että uhkaa hengelle tai terveydelle ei voi nähdä päältä. Joissain maissa siihen voi riittää seksuaalisuus, poliittinen aate tai uskonto. Mikään näistä ei esimerkiksi näy ulospäin mitenkään. Älä siis tuomitse ulkonäön perusteella. 

Turvapaikan hakemista ei voi kieltää.

Kukaan turvapaikanhakija ei myöskään ole laittomasti maahantulija, maahantunkeutuja tai mitään muutakaan vastaavaa. Kaikilla maailman ihmisillä on yhtäläinen oikeus hakea turvapaikkaa, oli sille tarve tai ei. Eikä sen hakeminen, ja sen hakemista varten maahan tuleminen, ole koskaan laitonta. Ei edes silloin kun Venäjä on hakijan rajalle kuskannut.

Muita kirjoituksia