Lauri Lavanti puku päällä vihreässä kravatissa hymyilemässä ja nojaamassa aavistuksen eteenpäin, ei taustaa

Finanssikriisi, korona, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, hyytynyt talouskasvu, valtion ja kuntien velkaantuminen, karkaavat asuntojen hinnat, laskeva koulutustaso, hiipuva syntyvyys ja heikko väestörakenne, nuorten kasvava väkivalta, raju kiusaaminen, turvattomuuden tunne, ilmastonmuutos, luontokato. 2000-luku, ja erityisesti 2020-luku, on ollut täynnä kriisejä ja huonoja uutisia. Ei ole mikään ihme, että moni nuori voi huonosti.

Samaan aikaan Suomi on turvallisempi maa kuin koskaan. Ilmastonmuutos on yhä rajoitettavissa kahteen asteeseen. Luontokato on pysäytettävissä. Valtiontalouden tasapainottamiseen on yhä aikaa. Maahanmuutto on kasvamaan päin. Elintasomme on korkeampi kuin koskaan. Ja olemme tutkitusti maailman onnellisin kansa. Vaikka paljon pitää vielä tehdä, tilanne ei ole toivoton.

Yksi kaikkein tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia jälkikasvusta. Se tarkoittaa myös sitä, että meidän tulee jättää maailma parempaan kuntoon kuin missä sen saimme. Se kaikki lähtee siitä, millaista esimerkkiä lapsille ja nuorille näytämme. Mikäli aikuiset ovat toivottomia, mitä mahdollisuuksia nuorilla on? Samaan aikaan, mikäli me aikuiset emme ota nuorten huolenaiheita tosissamme ja näytä, että pyrimme tilannetta parantamaan, mitä toivoa nuorilla on?

Kaikkein huolestuttavinta yleisessä keskustelussa on kuitenkin tällä hetkellä se, miten moni yksinkertaistaa nuorten oireilun vain nuorten huonoksi käytökseksi tai jopa nuorten omaksi syyksi. Lapsilla ja nuorilla on kuitenkin erittäin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan. Suurin vastuu heidän maailmansa suunnasta on meillä aikuisilla.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 2.10.2024.

Muita kirjoituksia