Lauri Lavanti – Digivarma valinta

Lauri Lavanti katsomassa kameraan ja hymyilemässä, päällään musta puku, valkoinen kauluspaita ja vihreä kravatti. Ei taustaa.

Ohjelmistojen, digitalisaation ja yksityisyyden suojan asiantuntija.

Päivätyössäni toimin johtavana ohjelmistokehittänä eli olen vastuussa tiimimme palveluiden teknisistä ratkaisuista. Työ sisältääkin monimutkaisten kokonaisuuksien hallintaa, ylläpitoa ja suunnittelemista sekä sidosryhmien kanssa käytävää aktiivista keskustelua toiveista ja tavoitteista.

Koulutukseltani olen informaatioverkostojen diplomi-insinööri. Informaatioverkostojen koulutusohjelma luotiin tietotekniikan ohjelman pohjalta, kun havaittiin tarve monialaisemmin perehtyneille diplomi-insinööreille. Koulutukseen kuuluukin tavanomaisten insinööri-opintojen lisäksi muun muassa estetiikkaa ja filosofiaa. Tämä on toiminut loistavana pohjana erilaisten ammattiryhmien välissä toimimiselle.

Vapaa-aikani pääpiste ovat neljä lastani, joiden kanssa käyn muun muassa musiikkileikkikouluissa ja retkillä. Lasten kautta sitä on myös oppinut miten paljon vielä on opittavaa omissa tunnetaidoissa sekä sosiaalisissa taidoissa. Pyrinkin koko ajan kasvamaan ja kehittymään tämän kaikkein tärkeimmän tehtäväni arvoiseksi.

Kaiken tämän lisäksi olen myös Kirkkonummen kunnanvaltuutettu, toimien tällä hetkellä Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana. Politiikassa minulle tärkeimpia asioita ovat digitalisaatio, yksityisyyden suoja ja tekoälyn käyttöönotto. Maailma muuttuu digitaaliseksi kiihtyvää tahtia, ja samalla kun julkishallinto uhkaa jäädä siitä jälkeen, puuttuu poliittisesta päätöksenteosta aihe-alueen vaatima ymmärrys ja näkemys. Meidän pitää myös huolehtia siitä, että emme jää jälkeen koulutuksessa tai korkean tuottavuuden teknologisesta kehityksestä.

Rakkaimpia harrastuksiani ovat aina olleet lautapelit, videopelit, fantasiakirjallisuus ja joukkueurheilu. Näistä osa on nyt jäänyt hieman vähemmälle, erityisesti urheilun saralta (jota pyrin paikkaamaan aktiivisella lenkkeilyllä), mutta pyrin pitämään niitä mukana näiden ruuhkaisempienkin vuosien aikana.

Näille sivuille on koottuna tietoja minusta, blogikirjoituksia ja esimerkiksi CVni, mutta ajankohtaisimpia ajatuksiani löydät Instagramista, Mastodonista, LinkedInistä, Facebookista, Blueskysta ja Threadsistä.

Luottamustoimet

  • Kunnanvaltuutettu Kirkkonummen kunta 2025–
  • Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Kirkkonummen kunta 2025–
  • Kuntakehityslautakunnan jäsen Kirkkonummen kunta 2025–
  • Puheenjohtaja Kirkkonummen Vihreät 2025
  • Toimitilapalvelujen lautakunnan varajäsen Kirkkonummen kunta 2023–2025
  • Hallituksen varajäsen Kirkkonummen Vihreät 2023–2024
  • Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen johtokunnan varajäsen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue 2022–2025
  • Suomenkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäsen Kirkkonummen kunta 2021–2025
  • Perusturvajaoston jäsen Kirkkonummen kunta 2021–2022
  • KV-kapteeni Informaatioverkostojen kilta Athene 2015
  • Hallituksen puheenjohtaja Aalto Predators 2014–2015
  • Hallituksen jäsen Aalto Predators 2013
  • Nuorisovaltuuston hallituksen puheenjohtaja Kirkkonummen kunta 2010

Työkokemus

  • Lead developer OP (Helsinki) 2024–
  • Team Lead Verkkokauppa.com (Helsinki) 2022–2024
  • Software developer Verkkokauppa.com (Helsinki) 2019–2022
  • Software developer Gofore (Helsinki) 2018–2019
  • Software engineer Zalando (Helsinki) 2017–2018
  • Software developer Futurice (Helsinki) 2015–2017
  • Software developer Pulmaton Solutions Oy (Helsinki) 2014
  • Seasonal trainee Nokia Solutions & Networks (Espoo) 2013

Koulutus

  • Diplomi-insinööri (informaatioverkostot) Aalto-yliopisto (Espoo) 2012–2018
  • Datanomi Omnia ammattiopisto (Kirkkonummi) 2007–2011
  • Ylioppilas Masalan lukio (Kirkkonummi) 2007–2011