Lauri Lavanti

Kuva useammasta lasten kirjasta kirjahyllyssä.
Kuva useammasta lasten kirjasta kirjahyllyssä.

Varhaiskasvatuksen kerhotoiminta - lapsen etu

Samalla, kun kunnanvaltuusto päätti lopettaa alle 2-vuotiaiden kotihoidon tuen kuntalisän, lopetettiin myös Kirkkonummella toiminut varhaiskasvatuksen kerhotoiminta. Kerhoissa 2-5-vuotiaat lapset ovat päässeet 2-3 kertaa viikossa leikkimään muiden lasten kanssa ja osallistumaan varhaiskasvatukseen.

Koska kerhotoiminta päätettiin lakkauttaa talousarvion vahvistamisen kautta, on kyse ollut varmasti kustannuksista. Kuitenkaan kerhotoiminta ei ole ollut vanhemmille ilmaista, vaan siitä on maksettu kerhomaksu. Olisiko korkeammilla kerhomaksuilla voitu kattaa kustannukset, jolloin kerhotoimintaa olisi voitu jatkaa?

Kerhotoiminnassa on myös kyse lapsen edusta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa ollaan samaa mieltä siitä, että ainakin 3-vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset hyötyvät varhaiskasvatuksesta verrattuna kotihoidossa oleviin ikätovereihinsa. Aina lapsen vanhemmat eivät syystä tai toisesta laita lapsiaan päiväkotiin, mutta tällaisella kerhotoiminnalla mahdollistetaan myös näille lapsille oikeus varhaiskasvatukseen. Lasten ja nuorten kohdalla pitää aina ottaa huomioon kustannusten lisäksi myös heidän etunsa.

Lapsiperheille suunnatut palvelut myös houkuttelevat alueelle lisää lapsiperheitä, jolloin kunta pidetään elinvoimaisena ja pystytään tuottamaan lisää palveluita kaikille kunnan asukkaille.

Pidetään Kirkkonummi lapsille ja lapsiperheille ystävällisenä kuntana ja palautetaan varhaiskasvatuksen kerhotoiminta!

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 11.2.2021.

Muita kirjoituksia