Lauri Lavanti

Kuva Lauri Lavannista pellon edustalla. Taaempana taustalla on metsää.
Kuva Lauri Lavannista pellon edustalla. Taaempana taustalla on metsää.

Ehdolle aluevaaleihin

Taas vaalit. Vaikka kuntavaaleista on vasta vähän aikaa, alkavat nyt aluevaalit eli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen seurauksena määriteltyjen uusien hyvinvointialueiden valtuustojen vaalit. Vaikka juuri äsken pidettiinkin kuntavaalit, ja hyvinvointialueiden merkitys on osalle vielä hämärän peitossa, on kyse erittäin tärkeistä vaaleista. Sote-uudistuksen jälkeen hyvinvointialueet päättävät muun muassa terveyskeskuksista, sairaaloista, hammashoidosta, neuvoloista, lastensuojelusta, kotihoidosta ja pelastustoimista, eli todella isosta osasta meidän jokaisen elämää.

Kirkkonummi kuuluu jatkossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen Espoon, Hangon, Inkoon, Kauniaisten, Lohjan, Raaseporin, Siuntion, Karkkilan ja Vihdin kanssa, joten päätin lähteä ehdolle tekemään tästä alueesta meille kaikille Hangosta Espooseen ja Karkkilaan hyvän ja toimivan, unohtamatta tietenkään meitä Kirkkonummelaisia.

Itselleni on tärkeä huolehtia, että sote-uudistuksenkin jälkeen lähipalvelut, kuten terveysasemat ja neuvolat, säilyvät asukkaiden lähellä, eikä palveluita lähdetä tehostamisen varjolla holtittomasti yksityistämään. Äärimmäisen tärkeää on myös huolehtia hoitohenkilökunnan hyvinvoinnista ja riittävyydestä, eikä nykyiseen hoitajapulaan ja hoitovelkaan voida reagoida pelkästään taloutta sopeuttamalla.

Pidetään siis lähipalvelut lähellä ja huolehditaan toisistamme!

Muita kirjoituksia