Tekoäly ei korvaa ihmistä eikä selkeää suunnitelmaa — vaikka sen mahdollisuudet julkisissa palveluissa ovat aidot. Juhani Mykkänen, yksi Woltin perustajista, on tuonut esille tekoälyn mahdollisuudet työkaluna, jonka avulla tehtäisiin Suomen julkisista palveluista maailman parhaat. Samanlaisia ajatuksia on ollut muillakin, kun tarkastelee millaisia yrityksiä on perustettu esimerkiksi tekoälyn ja terveydenhuollon yhdistämiseksi.
Mitä tekoäly voi tehdä julkisissa palveluissa?
Tekoäly on työkalu, jota voi hyödyntää hyvin ymmärrettyjen ongelmien ratkomiseen. Lääkärin havaintojen kirjaamisen hitaus on hyvä esimerkki tällaisesta ongelmasta. Vaikka tekoäly tarjoaakin ratkaisuja, se tuo myös haasteita. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tekoälyn käyttö voi heikentää lääkärien ammattitaitoa tai huonontaa opiskelijoiden oppimista.
Tekoälyllä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jotka tulee tunnistaa mikäli sitä haluaa hyödyntää
Mitä tekoäly ei voi korvata?
Digitalisaatiota ja tekoälyä voitaisiin hyödyntää julkisissa palveluissa nykyistä paremmin. Avainasemassa on kuitenkin selkeät tavoitteet: huonosti määritellyt prosessit tai tavoitteet johtavat tekoälyllä vain nopeammin huonoihin tuloksiin. Tekoäly ei myöskään voi olla virkavastuussa ja yksittäisten virhetulosten inhimilliset seuraukset voivat olla valtavia, joten asiantuntijoiden arvio tarvitaan edelleen. Tekoäly ei myöskään voi korvata inhimillistä kohtaamista.
Miten tekoälyä tulisi ottaa käyttöön julkisissa palveluissa?
Mykkäsen ehdottama miljardin investointi julkishallinnon kehittämiseen on tarpeen, kunhan se kohdistetaan vaikuttaviin toimenpiteisiin, kuten palveluiden uudistamiseen, strategiseen suunnitteluun ja oikeiden työkalujen valintaan. Tekoäly tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, mutta sen hyödyntäminen vaatii selkeää suunnitelmaa, oikeiden työkalujen valintaa ja ennen kaikkea ihmislähtöistä lähestymistapaa.
Laajemman kuvan yhteiskunnan digitalisoitumisesta saa lukemalla, miten algoritmit ohjaavat poliittista keskusteluamme ja millaisia muutoksia tekoäly tuo yksityiselämäämme vuonna 2026. Julkisten palveluiden digitaaliset riippuvuudet kietoutuvat myös kysymykseen digitaalisesta itsenäisyydestä. Aiheeseen liittyvät kirjoitukseni löydät tekoäly-kategoriasta.
Julkaistu myös: Kirkkonummen Sanomat, 5. marraskuuta 2025.
Julkaistu myös: Länsiväylä, 19. marraskuuta 2025.
Muita kirjoituksia
-
Tekoäly auttaa palvelujen turvaamisessa, mutta se ei ole ilmaista
Konnevedellä tekoäly lyhensi käsittelyajan kahdesta kuukaudesta päiviin. Kirkkonummi on liian pieni yksin — mutta yhteistyöllä muutos on mahdollinen.
-
Tekoäly muuttaa kehittäjän palkan perustan
Tekoäly tekee kahdessa minuutissa sen, mihin kehittäjältä meni kaksi viikkoa. Koodin hinta romahtaa — mutta mistä kehittäjille sitten maksetaan?
-
Vuosi 2026 on tekoälyn
Tekoäly muuttaa yhteiskuntaamme – mutta et ehkä odottaisi, miten. Suurimmat muutokset näemme yksityiselämässä ja lasten arjessa.
-
Chat control: parlamentti toimi oikein
Chat control -lain jatkoaika kaatui Euroopan parlamentissa. KRP:n luvut ovat todellisia, mutta parlamentti toimi silti oikein — ja tässä syy, miksi.